Heippa!

Kamalan pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin. Olen pari kertaa aloittanut kirjoittamaan, mutta aina on tullut jotakin äkillistä ja on täytynyt keskeyttää. Jospa nyt kun lapset ovat vielä koulussa ja eskarissa ja olen hetken yksin kotona. Elämä soljuu oman aikataulunsa mukaan, samaan tapaan kuin ennen eroakin. Lasten treenit aikatauluttavat meidän elämää ja hyvä niin, suuremmin meidän ero ei näy lasten arjessa. Toki tietysti näkyy suurestikin kun isä ei asu meidän kanssa, mutta omasta näkökulmastani elämä menee normaalisti eteenpäin. Odotin lapsilta enemmän oireilua, sitä on varmasti vielä luvassa uskon sen, mutta odotin itkua ja isin ikävän itkemistä. Mutta ei. Toki lapset näkevät isäänsä joka päivä, se varmasti vaikuttaa kun isä ei ole kadonnut elämästä. Nuorin lapsi, joka on eskarissa, nukkui isässään kiinni kun asuimme vielä yhdessä. Meillä oli leveä sänky ja mahduimme siihen kaikki kolme ja nuorimmalle tosiaan isi on ollut aina hyvin tärkeä. Hänen kohdallaan pelkäsinkin, että tämä muutos toisi enemmän kiukuttelua ja itkua, mutta hän on mielestäni ollutkin nauravaisempi ja iloisempi kuin ennen. Oli kyllä ennenkin hyvin iloinen lapsi, mutta jostain syystä nyt ehkäpä vielä enemmän.

Mitäpä sitten kuuluu minulle itselle? Hyvää kuuluu. Mieleni ja kroppani on helpottunut. Minulla oli noin neljän vuoden ajan ympäri kehoa elohiiriä. Niitä meni joka paikassa - käsissä, jaloissa, naamassa, mahassa, ihan kaikkialla. Tutkitutin itseäni todella paljon sillä pelkäsin jotakin vakavaa, mutta tutkimuksissa ei mitään koskaan löytynyt. Nyt kun muutin omaan kotiini, elohiiret ovat kadonneet n. 95 %:sesti! Eikö olekin uskomatonta, kroppani on helpottunut, minä olen helpottunut, mieleni on helpottunut. Voisin joskus kirjoittaa siitä, millaiseksi elämäni koin exäni kanssa. Ei meillä koskaan ollut mitään fyysistä aggressiota, ei tietenkään. Mutta henkinen pahoinvointi oli suurta. Mutta siitä sitten joskus. Nyt en jaksa palata niihin aikoihin ja tuntemuksiin. Olemme nyt eron jälkeen olleet exäni kanssa paljon paremmissa väleissä kuin ennen eropäätöstä. Tällä hetkellä tuntuu, että tämä on kohtuu helppo ero.  

Nyt taidan hetken nauttia hiljaisesta kodista ennen kuin lähden hakemaan eskarilaisen kotiin. Hänellä oli tänään koulutulokaskeskustelu ja saimme nähdä hänen kouluvalmiustestien ja haastattelujen tulokset. Tämä lapsi on hyvin älykäs ja olenkin muutaman kerran harkinnut jotakin tutkimusta, missä selvitettäisiin millainen lapsinero meillä on. Testitulos oli koko eskarilaisten paras, mikä ei yllättänyt ollenkaan. Tämäkin olisi monen kirjoituksen arvoinen juttu, olisi mukava kertoa enemmänkin tästä lapsesta, mutta olen ajatellut pitää lapseni erossa tästä blogista ja keskittyä avioeroon ja siitä selviämiseen, uuteen elämääni, mutta katsotaan kuinka tässä käy :)

Heippa!

Kiirettä on piisannut. Normielämä lasten kanssa pyörii jo täyttä häkää uudesta kodista käsin ja päälle vielä kaikki muuttoon ja eroon liittyvä ylimääräinen. Päivät, viikot vierähtävät sellaista vauhtia, huh! Ostin tänään auton, tai ostin sen jo toissa päivänä, mutta tänään sain sen itselleni. 40+ nainen autokaupalla sellaisen historian kera, että ex-mieheni hoiti kaikki autoihin liittyvän 12 vuoden ajan, ja sitä ennen ajoinkin isäni minulle aikoinani ostamalla autolla ja hänhän sen sitten huollattikin. Olin siis täysin ummikkona liikenteessä, mutta luulen, että minulla on nyt oikein hyvä auto :) Aikamoisen (hauskan) polemiikin auton merkki voikin auheuttaa! Mikä on se oikea merkki, mikä ei ole hyvä merkki, millainen on ainoa oikea saksalainen merkki jne. jne. Koomista! Itse olen elämäni aikana ajanut japanilaisella, ranskalaisella, saksalaisella, ja ruotsalaisella autolla. Kai minunkin pitää kertoa oma mielipiteeni automerkeistä eli saksalainen se olla pitää...ja oikean värinen :D

Tänään tytöt menivät isälleen viikonlopuksi. Siellä on nuorimmaisen kanssa tiedossa ihanaa virpomisvitsojen tekemistä ja sunnuntaina sitten virpomista. Tai kaverinsa kanssa hän virpoo, mutta isä huolehtii kaikki vaatteet ja sen sellaiset. Isompi tyttö onkin kuumeessa, joten aika rauhallinen viikonloppu varmasti heillä tiedossa. Poikien kanssa meillä onkin jälleen kerran säbäviikonloppu edessä. Huomenna lauantaiaamuna lähdemme toisen pojan sarjapeleihin Hämeenlinnan suuntaan ja samalla viemme toisen pojan talenttileirille päiväksi. Sunnuntaina tehdään sitten vaihto ja toisen pojan pelireissu suuntautuu Turkuun ja toisella onkin treenit täällä kotimaisemissa sillä aikaa. Pojat ovat löytäneet tärkeät harrastukset itselleen ja on todella hienoa seurata heidän kehitystään. Tämä taitaa olla viides vuosi kun salibandyä pelaavat. Niin, tytöt ovat nyt siis kaksi yötä isällään. Nyt jo ikävä heitä, heidän ääntänsä ja touhujaan. Mutta huomasin viime viikonloppuna kun pojat olivat isällään kaksi yötä, että kyllä sitä isää kaivataan ja nyt on sitten heidän vuoronsa saada isän jakamaton huomio. Tai no, ei täysin jakamaton, mutta pojat ovat kuitenkin poissa.

Nyt täytyy mennä, pojat olivat muutaman tunnin isänsä luona ajamassa uusilla tasapainoskoottereillaan. Siellä on nyt talo jo aika tyhjä kun exänkin muutto lähenee niin talossa on hyvin tilaa ajella. Poikia siis hakemaan, heippa!

 

Olin tänään ensimmäistä kertaa uudessa kodissani yksin, lapset olivat isänsä luona. En ehtinyt olla kuin puolisen tuntia yksin ja minut valtasi tyhjyys. Tiedän kyllä, että tuossa ajassa en ehdi oikeasti tuntea mitään tyhjyyttä, mutta ajatus siitä, että yksinäisiä päiviä ja vuorokausia on jatkossa tulossa, tuntui pelottavalta. Minun täytyy pystyä luottamaan ex-mieheeni, että hän huolehtii lapsista ja että hän ottaa kaikki huomioon eikä osa jää toisten varjoon tai paitsioon. Toki lasten iät ja persoonat vaikuttavat siihen, miten heidän kanssaan "ollaan", mutta minä en vuosien kokemuksella luota ex-mieheeni tässä asiassa. Tiedän myös, että muutaman päivän aikana he eivät ehdi mitenkään suuresti jäädä huomiotta, mutta se, etten ole tilanteessa mukana, on pelottava. Minä en pysty kontrolloimaan, mitä tapahtuu ja miten tapahtuu. Minun täytyy opetella elämään tässä asiassa uudella tavalla. Tytöt jäivät nyt yöksi isälleen ja pojat ovat taas kotona sillä me lähdemme huomanna aamusta pelireissulle.

Odotan kyllä myös niitä omia päiviä kun saan keskittyä vain itseeni, voin käydä ilman tiukkoja aikatauluja kaupungilla, mennä syömään ravintolaan, katsoa tv:tä. Sitten kun tämä elämä lähtee rullaamaan, olen varma, että opin nauttimaan omasta ajastani. Tähän asti olen hoitanut meidän perheessä 99%:sesti kaikki hankinnat ja ruokaostokset. Yhtälö on ollut raskas, myönnän sillä kaiken arjenpyörittämisen päälle neljän lapsen treenit monena iltana viikossa on ollut minun vastuulla. Exäni kyllä on hakenut lapsen tietystä paikasta tiettyyn aikaan, sieltä mitä olen hänelle kertonut. Omaa aikaa ei ole ollut reiluun kymmeneen vuoteen, ajatella! Ja nyt sitä on tulossa, pakostakin :) Kieltämättä aika hykerryttävä ajatus, että saisin katsoa tv:tä (täytyy nyt opetella käyttämään kunnolla televisiota ja äänentoistolaitteita yms.) ihan rauhassa, juuri niitä ohjelmia mitä haluan :)

Nyt täytyy alkaa etsimään poikien pelivaatteita, ovat muuton jäljiltä vielä ihan hukassa, mutta eiköhän ne löydy. Hyvää viikonloppua kaikille!!

Heippa uudesta kodista!

Pitkästi aikaa pääsen kirjoittamaan tänne. Muutto on nyt suurimmalta osin takana, olipa homma. Nyt voisin sanoa, etten muuta enää koskaan, mutta tiedän ettei se pidä paikkaansa. En olisi ikinä selvinnyt muutosta ilman ex-miestäni, hänelle kuuluu suuret kiitokset kaikesta avusta mitä hän on muuton eteen tehnyt! Meillä on onneksi hiihtolomaviikko lapsilla sekä itsellänikin, joten on ollut aikaa laitella kotia. Alkuperäinen suunnitelma oli kyllä päästä lasten kanssa rinteeseen, mutta koska meillä sairastetaan vuoronperään niin lomasuunnitelmat ovat muuttuneet ja laskettelusuunnitelmatkin vaihtuneet. Toki terveet lapset ovat päässeet laskemaan, mutta yksi reppana ei ole tehnyt lomalla mitään muuta kuin muuttanut ja heti perään sairastanut.  ************** Tähän väliin huomautus, että joudun nyt kirjoittamaan koko tekstin yhteen pötköön kun uusi läppärini ei anna tehdä kappalejakoja ollenkaan :) ********************* Mutta ajattelin nyt kirjoittaa itsestäni, minusta hiukan päälle nelikymppisestä avioeroa juuri läpikäyvästä naisesta. Olen elänyt pitkän, vuosikausia kestäneen matkan tähän pisteeseen. Monesti olen miettinyt, miksi tuhlasin vuosia huonossa suhteessa. Miksemme tehneet päätöstä aikaisemmin. Turhahan tuollaista on miettiä, emme vain olleet valmiita näin isoon elämänmuutokseen. Mutta nyt, minä....tässä kirjoituksessa keskityn vain itseeni, minuun. Minä olen viime päivinä huomannut olevani huomattavan paljon tyytyväisempi ja iloisempi ihminen. Minua naurattaa, välillä jopa oikein kunnolla, vuosien jälkeen. Huomaan olevani tyytyväinen olotilaani vaikka uusi kotimme (mikä kyllä tulee olemaan tosi kiva kun saan sisustettua sen loppuun) onkin niin paljon pienempi ja vähemmän "tasokas" kuin edellinen, mutta mitä väliä sillä on jos vain minä itse voin henkisesti paljon paremmin - ei mitään väliä. Olen viime päivinä huomannut keväisen ihanan auringon, kauniin luonnon, oman itseni, kaikkea mikä on ollut toisinaan kuin sumun peitossa. Alussahan tämä matkani on, mutta pitkästä aikaa minulla on toiveikas ja utelias olo. Ei tämä uuden elämäni alku kuitenkaan mitään pelkkää ylämäkeä ole ollut, ei tietenkään. Pienimmän lapsen ikävä isiä, vaikka onkin nähnyt ja viettänyt joka päivä aikaa isin kanssa, tulee aina toisinaan esille enemmän. Ensimmäinen ilta kun isi lähti "omaan kotiinsa" oli raastava pienimmälle lapselle ja myös minulle, voin kertoa että kyllä sattui sydämeen nähdä lapsen itkevän ja pyytävän isältään, ettei tämä menisi. Nopeasti tuo itku meni ohi isin lähdettyä, mutta tämä muutos lapsille on tietenkin valtava. Uskon kuitenkin, että minun ja exäni hyvät ja asialliset välit helpottavat lasten sopeutumista sillä heidän ei tarvitse nähdä mitään riitelyä ja olemme joka ilta olleet täällä uudessa kodissamme ihan porukalla hetken aikaa. Toki näin on ollut senkin vuoksi, että meillä on täällä niin paljon kaikkea asennettavaa ja exäni on tosiaan auttanut enemmän kuin odotin. Nyt on silmät niin ristissä ja pakko alkaa nukkumaan, kirjoituksestakin tulee tänään kovin sekavaa, joten taitaa olla aika lopetella. Öitä!

 

 

 

 

 

 

Huisketta, kiirettä ja paljon hoidettavia asioita! Tuollaista elämä on muutenkin päivästä toiseen, mutta nyt vielä tulevan eron myötä  - ja lähestyvän muuton myötä asioita on vieläkin enemmän. Olen kyllä jo malttamaton tulevan suhteen. Haluan aloittaa uuden vaiheen elämässäni eikä siihen kauaa menekään. Tämän viikon perjantaina saan uuden kotimme avaimet ja pääsemme aloittamaan muuton. Rauhassa olisi tarkoitus, mutta itseni tuntien saattaa tulla kohtuullisen nopea rykäys. Toisaalta nyt olen yksin ainoana aikuisena laittamassa uutta kotia kuntoon, joten kaikki tapahtuu hitaammin. Tuleva ex-mieheni on kyllä luvannut auttaa, mikä on hieno ele häneltä. Erilaisia eleitä on alkanut tässä viimeisten viikkojen aikana kyllä tulla esiin, eivätkä ne ole mitään kovin rakentavia kaikki ollenkaan. Olen kuitenkin aina vaan vakuuttuneempi tekemästämme päätöksestä.

Meillä oli tänään talossa kuntotarkastus. Kaikki oli hyvin, niin kyllä oletimmekin. Omakotitalojen myyntiajoista on ollut paljon puhetta, että myyjän on hyvä varautua pitkään myyntiaikaan. Puhutaan jopa vuodesta, jopa pidemmästä ajasta. Meillä kaikki meni kuitenkin nopeasti ja kivuttomasti. Laitoimme meidän talon juuri joulun alla myyntiin ja tammikuun puolivälissä talomme löysi jo ostajan. Odottelimme hiukan ostajien omien myyntikohteiden kaupaksi menoa ja vedimme jopa meidän talon myynnistäkin ostajien toiveesta. Kaikki meni kummallakin osapuolella hienosti ja nyt sitten tänään talomme on kuntotarkastettu ja jatkamme tällä viikolla kauppojen tekeiseen. Olo on tämän vuoksi aika helpottunut!

Edessä olisi muutama "pikkuhankinta". Tänään ostin jo television ja äänibaarin...vai miksikä sitä nyt sanotaan. En tiedä tästä aiheesta yhtään mitään, mutta kohdalleni osui kuitenkin erittäin mukava ja palvelualtis myyjä, joten telkkari löytyi. Pian täytyykin ostaa sitten myös auto. Voi jestas, mitähän siitäkin tulee. Nämä ovat niitä asioita, mitä tuleva ex-mieheni on hoitanut perheessämme joten minä olen aikas pihalla kaikista teknisistä vempaimista kuten autosta ;) Tässä pikku hiljaa olen alkanut kuitenkin huomaamaan, että taidanpa selvitä näistä uusista eteen tulevista asioita loppujen lopuksi ihan hyvin, asia kerrallaan!